Kalenteri | 19.02.2016

Lisää omaan kalenteriin 2016-02-19 9:00 2016-02-19 10:30 Europe/Helsinki Aamiais-Kaivo: taide ja sanallistaminen Aamiais-Kaivo: taide ja sanallistaminen Tehtaankatu 21 B 45, 00150 Helsinki

2016

19.2.
Kuva: Neea Eloranta / Koneen Säätiö

Vuoden ensimmäisen Aamiais-Kaivon aiheena oli taiteen ja sanallistamisen suhteet. Miten taiteellisesta prosessista kerrotaan? Miten taideteosta ja taidekokemusta käsitteellistetään? Alustamassa ja keskustelemassa aiheesta olivat taiteilija ja tutkija Taina Riikonen sekä valosuunnittelun professori Tomi Humalisto. Vuoden 2016 Aamiais-Kaivoilla käsitellään eri tavoin tieteen ja taiteen vuorovaikutusta.

Puhujat, esiintyjät ja järjestäjät

Äänitaiteilija ja tutkija Taina Riikonen on alun perin huilisti. Muusikoksi opiskelun rinnalla hän opiskeli musiikkitiedettä, josta väitteli myöhemmin tohtoriksi. Äänitaiteilijaksi ryhtymisestä Taina kertoo seuraavasti: “Tein tohtorintutkinnon jälkeen etnografista tutkimusta elektroakustista ja akustista musiikkia tekevästä lontoolaisesta improvisaatioryhmästä, ja he kutsuivat minut viereensä seuraamaan tekemistään. Ryhdyin pian itse kokeilemaan ja äänittämään.” Riikonen työskenteli viime vuoden Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa Koneen Säätiön rahoittamassa taiteen tohtoreille suunnatussa ohjelmassa. Nyt Riikonen toimii mm. Allegra Lab Helsinki -yhteisössä.

Tomi Humaliston koulutustausta läpäisee taidekasvatusta, kuvataidetta ja valosuunnittelua sekä taiteellista tutkimusta. Hän on tehnyt valo-, tila- ja videosuunnitteluja vapaiden ryhmien tanssi-ja teatteri- ja esitystaidetuotannoissa 1990-luvulta alkaen ja toiminut mm. ryhmissä Esitystaiteen seura ja Todellisuudentutkimuskeskus. Humaliston vuonna 2012 valmistunut väitöstutkimus  käsitteli valosuunnittelun käytäntöjen muutoksia neljään teokseen pohjautuen. Tällä hetkellä Humalisto työskentelee valosuunnittelun professorina Taideyliopiston teatterikorkeakoulussa (http://www.uniarts.fi/valo).

 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Aika ja paikka

Perjantai 19.2.2016 klo 9:00–10:30

Koneen Säätiön Kamari, Tehtaankatu 21 B 45 (5. krs.), Helsinki.

Tila ei ole esteetön. Talossa on hissi, mutta myös portaita. Esteetöntä kulkua tarvitsevien tulee olla yhteydessä säätiön toimistoon hyvissä ajoin.


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti

Tapahtuman satoa

Voiko taidetta sanallistaa?

Vuoden ensimmäisellä Aamiais-Kaivolla keskusteltiin äänitaiteilija, tutkija Taina Riikosen ja valosuunnittelun professori Tomi Humaliston kanssa taiteesta ja sanallistamisesta.

Kuva: Neea Eloranta

Kuva: Neea Eloranta

Keskustelussa pohdittiin, voiko tai saako taidetta tai taiteellista kokemusta ylipäänsä sanallistaa. Osa osallistujista oli sitä mieltä, että  taiteen on annettava puhua puolestaan, muuten kokemuksen syvempi taso jää puuttuumaan. Osa taas kaipasi jotain mihin tarttua, mistä lähteä liikkeelle omassa tulkinnassaan.

Taina Riikonen huomautti, että ei ole olemassa objektiivista kuvailua, vaan kaikessa on aina arvolataus mukana. Kuitenkin hänen mielestään sanallinen kuvaus teoksesta on ensimmäinen kontakti kuulijaan ja kokijaan, kyse on kommunikaatiosta kuulijan ja kokijan ja taiteilijan välillä.

Median näkökulma nousi myös keskustelussa esiin. Ääneen pääsevät helpommin ne taiteiijat, jotka osaavat kertoa teoksestaan.

Kuva: Neea Eloranta / Koneen Säätiö

Kuva: Neea Eloranta

 


Jaa tämä : Twitter | Facebook | Sähköposti