Vuoden Tiedekynä -palkinto
Koneen Säätiö myöntää Vuoden Tiedekynä -palkinnon tieteellisestä artikkelista, jossa suomen kieltä on käytetty ansiokkaasti. Palkinnon tarkoituksena on tukea suomenkielistä tieteellistä kirjoittamista ja nostaa sen arvostusta.
Palkinto jaetaan vuorovuosin humanistisen, yhteiskuntatieteen ja ympäristöntutkimuksen alan suomenkielisen artikkelin kirjoittajalle. Arvioitavat tekstit ovat painetuista – mielellään referee-menettelyä käyttävistä – tieteellisistä lehdistä tai tieteellisistä artikkelikokoelmista. Ympäristöntutkimuksen alalla artikkelien lisäksi palkinto voidaan jakaa tieteellisen kirjan kirjoittajalle. Arvioitavien julkaisujen tulee ilmestyä palkintovuoden aikana, lukuun ottamatta ympäristöntutkimuksen alaa, jossa huomioon otetaan useamman vuoden aikana ilmestyneet julkaisut. Palkinto on 25 000 euron suuruinen ja se voidaan jakaa useamman saajan kesken.
Yksi Koneen Säätiön tavoitteista on vahvistaa suomen asemaa tieteen kielenä. Suomalaisen ajattelun ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta on tärkeää, että tieteessä tutkituista asioista voidaan keskustella myös suomeksi ja että eri tieteenalojen peruskäsitteet ja termistöt ovat olemassa omalla äidinkielellä. Mitä helpommin tieteen tulokset ovat ymmärrettävissä, sitä paremmin niitä voidaan hyödyntää myös yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Suomenkielisiä tieteellisiä julkaisuja tehdään tällä hetkellä hyvin pienin raha- ja henkilöresurssein. Avoimen verkkojulkaisemisen myötä etenkin painettujen lehtien julkaiseminen on käynyt taloudellisesti yhä vaikeammaksi. Lisäksi kansainvälisten artikkelien painottaminen tutkijanuralla on näkynyt suomenkielisiin julkaisuihin tarjottujen artikkelien määrän laskuna.
Palkintoa ei julisteta haettavaksi, vaan säätiön hallitus nimeää vuosittain henkilön, joka puolestaan valitsee palkinnonsaajan tai -saajat.
Palkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010, jolloin sen nimenä oli Vuoden Kynä 2010 -palkinto. Vuodesta 2011 lähtien palkinnon nimi on Vuoden Tiedekynä.

