Rohkeus-blogi | 08.09.2015

Puoli vuosisataa ilmestynyt Sosiologia-lehti julkaisee tänä vuonna ensimmäisen englanninkielisen numeronsa. Se ei jääne viimeiseksi, jos kohta koko lehti ei kieltä vaihdakaan.

Julkaisijan, The Westermarck Society ry:n, lehteä koskevaan johtosääntöön on kirjattu, että lehti voi tästedes julkaista yhden englanninkielisen numeron vuodessa. Lopun alkua? Että perinteikäs Sosiologiakin. Osa lukijoista tulee närkästymään.

Sosiologia-lehden ratkaisulle on kaksi pääasiallista syytä. Ensimmäinen on tiedepoliittinen. Suomessa työskentelee yhä enemmän tutkijoita, jotka eivät lue ja kirjoita suomea tai ruotsia. Sosiologia on yksi maan johtavista yhteiskuntatieteellisistä julkaisuista, joka pyrkii luomaan suurta ammattikuntaa yhdistävän keskustelufoorumin. Se, että sisällöstä vain artikkelien abstraktit on saatavilla englanniksi, sulkee tältä foorumilta ulos koko joukon Suomen ulkopuolelta rekrytoituja opettajia ja tutkijoita sekä vaihto-opettajia ja -opiskelijoita. Tiedepoliittista tasa-arvoa ei edistä ajattelu, että opetelkoot suomea ensin. Suomalaisessa yhteiskunnassa on riittävästi raja-aitoja, ulossulkemista ja syrjintää edistäviä tahoja – sosiologian ei tule olla yksi niistä, eikä nähdäkseni minkään muunkaan tieteenalan.

Yksi englanninkielinen numero vuodessa ei tee suurta muutosta, mutta se pyrkii olemaan kädenojennus ja kutsu mukaan keskusteluun, joka toivoaksemme kertautuu ja kumuloituu muilla foorumeilla.

Toinen syy on niin sanotusti kotoperäisempi. Yhteiskuntatieteissä tiedejulkaisemisen muutos on ollut nopeaa. Väitöskirjoista yhä harvempi on suomen- tai ruotsinkielinen monografia, tai ylipäätäänkään kotimaisilla kielillä kirjotettu, ainakaan kokonaan. Jufo-luokitukset ovat tuoneet tutkijoiden ja ennen kaikkea yliopistojen johdon tietoisuuteen ja tarkkailun kohteeksi entistä huomattavasti tiukemmin sen, missä tutkimustuloksia julkaistaan. Nämä muutokset eivät ole olleet suomenkieliselle tiedejulkaisemiselle eduksi, vaikka esimerkiksi Sosiologia-lehden luokitus ihan kelvollinen onkin. Sitaatti-indekseissä emme kuitenkaan pysty kilpailemaan eivätkä tiedeyleisö ja -yhteisö Suomen ulkopuolella meidän työstämme piittaa, teimme sen sitten miten hyvin tahansa. Englanninkielinen numero ei tältäkään osin pysty vallankumoukseen, mutta esimerkit muualta Euroopasta osoittavat, että osittainen julkaiseminen englanniksi voi tuoda pienenkin “kansallisen” tiedejulkisuuden laajempaan tietoisuuteen. Tehokkaiden tietokantojen ja hakukoneiden turvin tähän pyrkii osittaisella englanninkielisyydellä muun muassa Sosiologian sisarlehti Tsekissä.

Suomenkielisellä tiedejulkaisemisella on kolmaskin pulma, mutta sen ratkaiseminen kielivalikoimaa lisäämällä ei vaikuta mahdolliselta. Tämä pulma on ristiriitoja täynnä ja se liittyy julkaisemisen avoimuuteen. Tiedelehtien toimittajien näkökulmasta – uskallan väittää – tieteen julkisuuden tulisi olla niin avointa kuin mahdollista. Tiedelehtiä Suomessa tukeva OKM on velvoittanut lehdet tukihakemuksissa ottamaan kantaa avoimeen julkaisemiseen. Kannan ottaminen on vaikeaa avoimuuden periaatteen hienoudesta huolimatta. Suomen- ja ruotsinkielinen tiedelehdistö ei tienaa toiminnan edellytyksiään verkkolatauksilla – ei tänään, mutta tuskin myöskään lähitulevaisuudessa – eivätkä lehtien kustantajat ainakaan humanistis-yhteiskuntatieteellisillä aloilla ole suuria, vakavaraisia kustannusyrityksiä, kuten “kansainvälisen”, toisin sanoen englanninkielisen/anglosaksisen tiedelehdistön kohdalla. Open Access suomen- ja ruotsinkielisessä julkaisemisessa edellyttäisi, lyhyesti sanoen, paljon rahaa jostain (muualta kuin tilausmaksuista). Käytännössä lehtien tekokustannusten kattaminen siirtyisi tilaajilta esimerkiksi kirjastoille, mutta siirtyykö se? Open Accessiin “siirtyminen” tulisi tehdä siinä järjestyksessä, että ensin tarkasteltaisiin sen vaikutusta julkaisujen talouteen ja toimintaedellytyksiin ja ratkaistaisiin nämä kysymykset, ja sen jälkeen luotaisiin avoin järjestelmä. Hallitsemattomalla, puhumattakaan “pakotetusta”, siirtymisellä avoimuuteen olisi hallitsemattomat seuraukset.

Miksi tiedettä sitten pitäisi julkaista suomeksi ja ruotsiksi Suomessa? Onko tieteellä “kansallista” tehtävää? Uskon että on, enkä liene kannassani yksin.

Esimerkiksi yhteiskuntatieteissa yhteys tutkimuksen ja yhteiskuntapolitiikan välillä on ilmeinen – ja usein niin likeinen, että pakotettu englanninkielisyys olisi tragikomiikkaa. Lisäksi kieli ei tietenkään ole vain “kansallisen” käsikassara, vaan paljon enemmän: Pienet kielialueet ovat paljon vartijoina sen suhteen, että tieteen tuloksia julkaistaan ja niistä keskustellaan koko sillä rikkaudella jonka eri kielet maailmoineen luovat. Suomalaisella tiedejulkaisemisella on tässä kansallisen rajat ylittävä tehtävä.

Kun Sosiologia-lehden ensimmäisen englanninkielisen numeron kirjoittajakutsun määräpäivä koitti, toimitukseen tulvi käsikirjoituksia. Tämän jälkeen myös suomenkielisiä käsikirjoituksia on saatu enemmän kuin viimeisten parin vuoden aikana. Näin toivoimmekin tapahtuvan: kielivalikoiman uudenlainen avaaminen ei ole pois kotimaisilla kielillä julkaisemiselta, vaan toiveena on, että nämä prosessit tukevat toisiaan. Avaamista on monenlaista – myös symboliset avaukset merkitsevät. Sosiologia-lehdessä on sitouduttu etsimään kestäviä ratkaisuja avoimuuden lisäämiseen ja suomen- ja ruotsinkielisen tiedejulkaiseminen elinehtojen säilyttämiseen.

Kirjoittaja

Eeva Luhtakallio

Päätoimittaja
Sosiologia-lehti

Eeva Luhtakallion johtama hanke Polkuja osallistumiseen: Poliittisen performanssin perusoppimäärä sai apurahan Koneen Säätiön Jakautuuko Suomi? -ohjelmasta huhtikuussa 2015.

Kommentit

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *